Sosialidemokraateille tärkeää:

  • Työ
  • Oikeudenmukaisuus
  • Heikoista huolehtiminen
  • Rauha ja solidaarisuus

Jaakko Kiander: Oppirahat on maksettu Helsingin Presidenttipalat 1

Uutispäivä Demari 11.1.2012

Maanantai-iltana Pasilan urheilutalon kahvio täyttyi eri puolilta Helsinkiä ja lähikuntia tulleista ihmisistä. Paikalla kuultiin kansanedustaja Päivi Lipposen tuoreita kuulumisia presidentin vaalikentiltä ja Ilmarisen johtaja Jaakko Kianderin näkemyksiä euro- ja velkakriisien hoidosta. Tarjolla oli maukasta lohisoppaa ja pannareita hillolla.

Sisähalliurheilijoita kulki treenikamppeissa kahvion läpi, joten keskustelu näkyi hyvin myös ulospäin kansanliikunnan keskellä. Tila on järjestäjän, Alkolaisten demareiden, vakiopaikka. Moni myös pelaa lentopalloa siellä torstaisin.

Jaakko Kiander arvioi mielenkiintoisesti Euroopan taloustilannetta ja Suomen asemaa. Etelä-Euroopassa euroon tultiin kuin soitellen sotaan, liian löysällä asenteella. Voi olla, että Kreikka ei selviä ilman eurosta luopumista, mutta Italia ja Espanja ovat liian isoja sekä euron ulkopuolelle että pelkkien tukipakettien varaan jääviksi maiksi. Taloustutkija korostaa sitä, että saksalaistyyppiseen talouskuriin sopeutuminen on nyt välttämätöntä.

– Oppirahat on varmasti maksettu. Taantuma tai heikko kasvu on tosiasia, mutta tästä selitään eteenpäin. Eurooppa jää pysyvämmin pienemmän talouskasvun alueeksi.

Yleisöstä kysyttiin Suomen markkaan palaamisesta tai pohjoismaisen valuuttaunionin yhteiseen kruunuun sitoutumisesta, joita Paavo Väyrynen pitää vaaliteemoina.

Jaakko Kiander torjui ajatuksen epärealistisena. Suomen taloudelle sopii hyvin heikompikin euro. Pohjoismaisessa yhteisvaluutassa Suomi olisi helposti periferiaa Norjan öljyn ja Ruotsin vahvan teollisuuden reunoilla.

– Suomen on parempi olla paras oppilas huonossa seurassa kuin huono oppilas hyvässä seurassa.

Alakoukulla, mutta ei vyön alle

Päivi Lipponen kertoo kokeneensa hyvää palautetta vaalikentillä. Ensi viikonloppuna hänellä on piirikierros Varsinais-Suomessa.

Hän uskoo asiaosaamisen ja kokemuksen arvoon tehtävässä, kun ihmiset kuulevat yhteiskeskusteluja ja punnitsevat tietoja ja arvoja. Kansanedustajavaimo myös kiitti Paavo Lipposta siitä, että tämä ei mene muiden selän taakse, kun haetaan vastuunottajia Suomen talouspolitiikasta ja laman selättämisestä 1990-luvulla. 

– Ikää ei pitäisi käyttää lyömäaseena. Kun ehdokkaan ikä tuodaan esille, vastaan että Mannerheim johti Suomen puolustusta talvisodassa 70-vuotiaana.

– Tärkeintä ihmisessä, myös poliitikossa, on henkinen vire ja uteliaisuus, uuden tiedon haku ja kyky kuunnella eri-ikäisiä ja erilaisia suomalaisia.

Kuin tämän vakuudeksi jo Paavo Lipposen eduskuntavaalikamppailuihin Helsingissä osallistunut Alkolaisten demarien grand old man, Unto Laurila ojensi herrasmiehenä kukkia, tulppaaneita kansanedustajalle ja sai vastalahjaksi omaishoitoa käsittelevän Päivi Lipposen toimittaman kirjan.

Epävarmojen äänestäjien osuus on 30 prosenttia, paikalla kannustettiin vaalityöhön oman ehdokkaan viemiseksi toiselle kierrokselle. Se tulee varmasti, kun ennakkosuosikin kannatus normalisoituu.

– Paavo Lipposen kannattaa osua muutamalla uppercutilla, alakoukulla kilpailijoihin, veteraaninyrkkeilijöiden Martti Halkomäki yllytti. Mutta hänkään ei suosittanut vyön alle lyömistä.

Ihan lopuksi Päivi Lipponen sanoi, että hän on yrittänyt koko ajan välttää olemasta ”mikään Nancy Reagan, joka kehuu vain presidenttiehdokasmiestään”. Sitten Päivi nauratti kahvinäkeä: – Mutta Nancyhan oli kuulemma perheen aivot.

Risto Kolanen
(Kirjoittaja tekee toimituksen kollektiivivinjetillä muiden joukossa Uutispäivä Demarille Presidenttipaloja Helsingin vaalikentiltä)