Sosialidemokraateille tärkeää:
- Työ
- Oikeudenmukaisuus
- Heikoista huolehtiminen
- Rauha ja solidaarisuus
Opetusministeri Jukka Gustafsson piti Helsingin sosialidemokraattien piirikokouksessa poliittisen tilannekatsauksen.
Gustafsson korosti talouden tilan hallitsevaa merkitystä tämän hetken politiikassa. Hän otti myös kantaa ajankohtaiseen keskusteluun valtiontalouden säästöistä.
Taloudellisen epävarmuuden keskellä meidän täytyy varautua lisäpäätöksiin julkisen talouden vakauttamiseksi. Samalla on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, etteivät tehtävät päätökset vaaranna talouden kestävää kehitystä laskemalla kotimarkkinakysyntää kohtalokkaalla tavalla. Samalla on pidettävä huolta siitä, että tulevan kasvun edellytykset voidaan myös jatkossa turvata julkisen sektorin panostuksilla esimerkiksi osaamiseen, Gustafsson korosti.
Ministerin mukaan syntynyt raamiratkaisu tukee hyvin luottamuksen lisääntymistä Suomen talouteen ja tulevaisuuteen.
Epävarmassa maailmassa syntynyt raamiratkaisu tuo työmarkkinoille sellaista ennustettavuutta, joka on tänä vaikeana aikana välttämätöntä. Se luo sekä yrityselämässä että palkansaajapuolella tarvittavaa luottamusta tulevaan, Gustafsson painotti.
Hän korosti myös koulujen välisen eriytymisen estämisen merkitystä sekä kansallisessa koulutuspolitiikassa että Helsingin kaupungissa.
Ero parhaimpien ja heikoimpien koulujen välillä keskimääräisissä äidinkielen oppimistuloksissa on niin suuri, että se vastaa n. 2,5 vuoden oppimista. Huolestuttavaa on, että erot ovat olleet voimakkaassa kasvussa ja ne voidaan pitkälti selittää koulujen toimintaympäristöllä. Sekä valtiolta että kunnilta tarvitaan nyt määrätietoisia toimia, jotta kehityksen suunta saadaan käännettyä, opetusministeri painotti.
lisätietoja
erityisavustaja Aleksi Kalenius, 040 125 1032