Sosialidemokraateille tärkeää:

  • Työ
  • Oikeudenmukaisuus
  • Heikoista huolehtiminen
  • Rauha ja solidaarisuus

Yhdenvertaisuus on taattava palvelusetelikokeiluissa Helsingissä

26.10.2011

 

Palveluseteleiden käyttöä kokeillaan parhaillaan helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluissa. Nyt käynnissä olevia kokeiluja on kolme Helsingin kaupungin terveys- ja seitsemän sosiaalisektorilla ja ne jatkuvat 30.6.2012 saakka. Lisäksi HUS:ssa on meneillään kaihikirurgian kokeilu. Vanhusten palveluasumisessa palveluseteli on jo vakituisessa käytössä.

Helsingin Sosialidemokraatit vaativat
, että kunnan oman palvelutuotannon kehittäminen, monipuolistaminen ja laadun parantaminen on pidettävä sosiaali- ja terveyspalvelujen ensisijaisena tavoitteena. Palvelusetelin käyttäjien yhdenvertaisuuden varmistamiseksi ja kohtuuttomien tilanteiden estämiseksi, on välttämätöntä, että palvelusetelikokeilusta tuodaan väliarviointi sosiaali- ja terveyslautakuntien käsittelyyn tammikuun 2012 aikana. Mahdollisiin epäkohtiin tulee puuttua jo kokeilun aikana.

Jo nyt julkisuudessa on esitetty arvioita palvelusetelien eriarvoisuutta lisäävästä vaikutuksesta. Kuntalaisten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi kunnan oman palvelutuotannon riittävyys, laatu ja kehittäminen tulee edelleen olla ensisijaista. Palveluseteli ei saa myöskään uhata hyvin toimiviksi osoittautuneita ostopalveluita, joiden toiminta perustuu markkinaehtoisuuden lisäksi kunnan kontrollissa olevaan korkeaan asiantuntemukseen ja laatuun. Sosiaali- ja terveyspalveluita on kehitettävä kokonaisuutena. Etenkin sosiaalitoimen käyttäjät tarvitsevat usein useampia palvelumuotoja. Näin ollen palveluketjujen silpominen irrallisiin osiin, eri tuottajien vastuulle ei ole mielekästä.

Ennen uusia päätöksiä nykyisiä kokeiluja ja palvelusetelin käytön perusteita on punnittava tarkoin. Koska kokeilujen tarkoitus on selvittää myös mahdollisuuksia laajentaa palvelusetelin käyttöä, päätöksentekijöiden on saatava tietoa myös kokeilun aikana ilmenneistä ongelmista, jotta kokeilusta ei aiheudu käyttäjille vaikeuksia tai kohtuuttomia tilanteita. Palvelusetelin käytön laajentamista harkittaessa on tarpeen selvittää myös muiden kuntien kokemuksia palvelusetelin soveltumisesta eri asiakasryhmien tilanteisiin ja erilaisiin palveluihin

Kuntalaisille on kerrottava avoimesti, mitä palveluseteleillä tavoitellaan. Onko kyse käyttäjien valinnanvapauden lisäämisestä, taloudellisista säästöistä, kaupungin omien palvelupuutteiden ja pullonkaulojen korjaamisesta vai halutaanko palvelusetelin avulla vain lisätä alan yritysten toimintamahdollisuuksia?

Palveluseteli ei saa, edes kokeiluvaiheessa, vaarantaa kuntalaisten yhdenvertaisuutta. Valinnanvapauden on lisäännyttävä myös pienituloisten joukossa. Esimerkiksi vanhusten palveluasumisessa omavastuuosuudet ovat nousseet jo niin korkeiksi, että palveluseteleiden käyttö edellyttää hyvää eläkettä ja varallisuutta. Etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsijalla ei välttämättä ole taitoja eikä voimavaroja valita sopivaa palvelua. Palvelusetelin soveltuvuutta kunkin asiakkaan palveluvaihtoehtona on arvioitava monipuolisesti ja luotettavasti, jotta kokeilun aikana ei synny palvelujen käyttöä vaikeuttavia tilanteita. Mikäli tarjolla ei ole riittävästi asiantuntevaa ohjausta, todellinen valinnanvapaus ei toteudu.

Näiden epäkohtien torjumiseksi lautakunnat ovat asettaneet palvelusetelikokeiluille kriteerit. Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta asetti kokeiluille mm. seuraavat ehdot: kokeilu ei saa lisätä palvelujen tuloperustaista eriytymistä ja omavastuuosuudelle on asettava katto, joka on enimmillään kunnallisen asiakasmaksun suuruinen tai lähellä sitä eivätkä hinnat saa palvelusetelin myötä kohota. Vastaavanalaisia kriteereitä on sovellettava myös terveydenhuollon palvelusetelin käytön arvioinnissa.

Kustannusvaikutuksia ei voida vielä tietää. Kokeiluja arvioitaessa on syytä kiinnittää huomiota myös hallinnosta aiheutuviin lisäkuluihin.

Lisätietoja antavat
puheenjohtaja Risto Kolanen puh. 0400–204844,
kannanottoa valmistelleen työryhmän puheenjohtaja Aulikki Kananoja puh. 0400–289796