Sosialidemokraateille tärkeää:
- Työ
- Oikeudenmukaisuus
- Heikoista huolehtiminen
- Rauha ja solidaarisuus
Keitä nyt ristiinnaulitaan?
Uutispäivä Demari 11.10.2011
Mikä on vähemmistöjen identiteetti maailmassa, jossa raha on korvannut raamatun tienviittana? Miten voi monikulttuurisuus Euroopassa?
Ei ollut kulunut nimeämisestä puolta päivääkään, kun SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen kohtasi vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston Temppeliaukion kirkossa ensimmäisessä ehdokaskeskustelussa.
Moderni, valmistuessaan kiivasta keskustelua herättänyt Lipposen kotiseutukirkko oli areena lauantai-iltana, kun kirjailija Veijo Baltzarin vuosina 1992–94 eri puolilla Itä-Suomea ohjaama kristikansan pääsiäisteemaa tähän päivään mukailema musiikkinäytelmä ”Jumala on suuri” sai uuden Helsingin ensi-illan.
Ennen ensi-iltaa kirkossa käytiin rauhallinen, sivistynyt presidenttiehdokkaiden keskustelu Baltzarin tiukkojen kysymysten johdatuksella. Molemmat vieraat olivat jo olleet ”Romanit ja holokausti” –seminaarin puheenjohtajina huhtikuulla 2010.
EU:n johto esiin
Paavo Lipponen korosti, että etnisten vähemmistöjen sosiaalista asemaa on pystytty parantamaan, mutta asenteet ovat yhä ongelmallisen kovia ja elämme tämän päivän Euroopassa ja Suomessa ääri-ilmiöiden keskellä.
– Euroopan unionin korkein johto, esim. uusi presidentti, voisi tulla esille ja ottaa kantaa ääri-ilmiöihin. Sellaiset eurooppalaiset puheenvuorot puuttuvat.
Pekka Haavisto näki, että Euroopassa pitää kantaa romanien asemasta yhteistä vastuuta. Katse on nyt vapaan liikkumisoikeuden johdosta Romaniaan ja Bulgariaan, mutta suuria ongelmia on Balkanin maissa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja erityisesti Kosovo-kylien romanien joukossa.
Monikulttuurisuudella eri malleja
Lipponen sanoi, että Euroopassa ja muissa länsimaissa ei ole vain yhtä monikulttuurisuuden mallia. Amerikkalainen tapa on assimilaatio, monien vähemmistöjen sulautuminen, josta syntyy suvaitsevaisuuden sietokykyä. Saksassa turkkilainen vähemmistö ghettoutui jo hyvin varhain työn perässä siirtolaisuuden aikana. Britannian malli synnyttää levottomuuksia, hän viittasi elokuun mellakoihin. Suomessa pitää löytyä tilaa erilaisille kulttuuriperinteille.
Romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Haavisto nosti esiin kouluongelmat. Liian moni romanilapsi määritellään ADHD-häiriötapaukseksi koulussa, kun opettajat eivät tunne romanitaustaan kuuluvia tapoja ja elinolosuhteita.
Lipponen heitti kommentin Tukholman Rinkebyn lähiöstä, jossa hän vieraili jo 1980-luvulla kansanedustajana ja Helsingin sosialidemokraattien puheenjohtajana. Rinkeby on tunnettu monista vähemmistöistään. – Suomalaisessa koulussa oli hienostoalueelta muuttanut rehtori, joka ei tullut koululaisten kanssa toimeen. He ryhtyivät lakkoon, Lipponen allekirjoitti Haaviston sanoman esimerkillään.
Draamaopetus tuo kokemuksen
Molemmat ehdokkaat pitivät tärkeänä v. 1976 perustetun Drom ry:n työtä ja ”Jumala on suuri” –musiikkinäytelmän kaltaista yhteistuotantoa, jossa nuorien taide- ja luovuuskiinnostusta pidetään yllä.
Nähty esitys on osa kulttuurien välistä kokemuspohjaista pedagogiikkaa, jonka kehittämisessä Opm ja Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK ovat mukana.
Baltzar, Lipponen ja eturivissä istunut presidentintekijä Tuomo Saarinen ovat armeijakavereita 50 vuoden takaa.
Risto Kolanen
Mustalaisen uni kirkossa
Töölön seurakunta, Caisa, Opetusministeriö ja kaupungin kulttuurikeskus tukevat esitystä, joka päivittää pääsiäisen kärsimyssanoman nykyaikaan. Repliikeissä toistuivat myös sanat ”Euroopan unioni” ja kerjäläisyysongelma. Keitä ristiinnaulitaan tänään?
Drom-teatterin esitys oli sanoiltaan, laulultaan ja tunnelmaltaan väkevä. Temppeliaukion kirkon akustiikka on vaativa. koska esityksessä juostiin seiniltä toisille paljon, etenkin Juudaksen repliikit paikoin hukkuivat. Esiintyjät lauloivat kauniisti ja puhuttelevasti. Näytelmän voi kokea Töölön tai Temppeliaukion kirkossa viikon ajan.
Laulusta ”Mustalaisen uni”:
/ Eilen tanssin sielustani kuin nuori morsian, / tänään on mieli hapanta kuin viini, / pimeään yöhön ovat karavaanit kadonneet (Veijo Baltzar).
– RK
(Ilmestyi Uutispäivä Demarissa 11.10.2011)