| Maija Anttila: Onko vielä toivoa? |
|
|
|
Kolumni Kallio lehdessä 10.3.2010 Katselin tätä juttua kirjoittaessani (4.3.) televisiosta Ulkolinja dokumenttia, miten teollinen kalastus uhkaa hävittää kalat merestä vuoteen 2050 mennessä, ellei tehdä mitään. Tutkijoiden selostukset, kalastuksesta kertovat kuvat ja ihmisten haastattelut olivat pysäyttäviä. Jos tämän kaiken annetaan jatkua entiseen malliin, maailmaa uhkaa myös isojen merten ekologinen katastrofi maalla tapahtuvien ekologisten muutosten lisäksi. Dokumenttia katsellessa tuli väistämättä mieleen kotimaassa käytävä keskustelu ilmaston muutoksesta, kasvisruoista tai energialähteistä. Kaikki nämä asiat ovat osaltaan tärkeitä ja pohtimisen arvoisia. Mutta mitkä oikeastaan ovat suuria maapallon mittapuun mukaisia ekologisen katastrofin uhkia, jotka vaikuttavat myös meillä? Erilaisissa raporteissa ja mediassa nostetaan esiin kolme isoa asiaa – väestökasvun räjähdys, köyhyys ja ihmisten elintavat. Riittääkö meillä kiinnostusta tai voimia pohtia näitä asioita ja yrittää saada aikaiseksi maailmanlaajuisia sitovia päätöksiä näiden uhkien torjumiseksi? Ennusteiden mukaan maapallon väestö kolminkertaistuisi seuraavan sadan vuoden aikana ja olisi silloin noin yhdeksän miljardia. Tiedemiesten mukaan maapallo ei sitä kestäisi. Tämän hetkinenkin väestönkasvu siellä, missä se on todella suurta, uhkaa ympäristöä. Miten sitten, kun kasvu olisi ennusteiden mukaista ja se vielä kasaantuisi epätasaisesti? Tutkijat ovat jo pitkään todenneet, että paras keino yrittää hillitä väestöräjähdystä, on parantaa naisten asemaa. Koulutus, oman ruumiinsa hallinta ja taloudellinen ja tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa vaikuttavat nopeasti lasten lukumäärän laskuun ja perheen hyvinvointiin. Vaikka nämä asiat on tiedetty pitkään, niiden läpivieminen poliittisessa päätöksenteossa on jäänyt viimeisten vuosien aikana sivuosaan. Muistan, kun 1970 – ja 80 luvuilla väestökasvun hillintä oli kaikkien YK:n alaisten järjestöjen tavoitelistassa ja kansalaiskeskustelussa. Ollessani Maailman Terveysjärjestön yleiskokouksessa Genevessä, muistan, miten aktiivista ja monipuolista keskustelu oli silloin. Kuka meistä on viime aikoina kuullut tai nähnyt tästä asiasta hyviä juttuja mediassa? Köyhyyden merkitys ekokatastrofissa on tiedostettu, mutta sen torjuntaan tarvittavat maailmanlaajuiset poliittiset päätökset ovat toistaiseksi aika heiveröisiä. Luontoa on aina raiskattu ja ympäristöä saastutettu, kun ihmisille on luotu taloudellista hyvinvointia. Näin on tapahtunut meillä ja näin tapahtuu tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa. Mutta onko halua tai voimia puuttua tähän kehitykseen? Ehkä ei niin kauan, kuin pörssikurssit nousevat ja taloudellisen aseman parantamismahdollisuudet koskettavat entistä laajempaa joukkoa. Oma suu on aina lähinnä. Mutta, onko meillä oikeutta moralisoida esim. Kiinaa, Intiaa, Afrikkaa, kun he tavoittelevat sitä hyvinvointia, mikä meillä jo on? Miten tehdään tasajakoa maapallon pelastamiseksi? Isojen merien kalojen loppumisdokumentissa osoitettiin selkeästi ryöstökalastuksen ja ihmisten kulutustottumusten välinen yhteys. Hyvinvoivissa maissa tavallinen ei enää sykähdytä, tarvitaan harvinaisuuksia, vaikka ne olisivatkin uhanalaisia. Tässä asiassa erilaiset ruokaohjelmat, herkkuosastot, huippuravintolat, kokit, julkisuuden henkilöt voivat tehdä vaikuttavaa asennekasvatusta, jos haluavat. Ja niin näyttää tapahtuvan. On lohdullista ja tärkeätä tiedostaa, että loppujen lopuksi jokainen meistä voi omilla valinnoillaan saada aikaan suuren muutoksen maailmassa. Siihen on vain tartuttava. Mutta kaiholla muistelen niitä aikoja, jolloin ay-liike ja muut kansalaisjärjestöt lisäksi omalla painostusvoimallaan panivat sellaisia jättiläisiä, kuin CocaCola ja Nestle , kuriin, kun ne olivat rikkoneet ihmisten ja luonnon oikeuksia. Löytyykö vielä tätä voimaa? Jos löytyy, silloin on vielä toivoa! Maija Anttila, sd Kaupunginvaltuutettu www.maijaanttila.net |