20080305-vieraskyn-otsikko.png

Miksi luottamushenkilöt hautovat tietoja? Tulosta Kerro kaverille
Stadin demareitten tiedotus valtuusto- ja lautakunta-asioista on kelvotonta. Sitä ei nimittäin ole. Yhteydenpito ja tiedonkulku osastoihin ja yhdistyksiin tiedetään yhteisyyden varmistamisen ja vahvistamisen kannalta ensiarvoisen tärkeäksi.
 
Katajanokan hankala hotellihanke kansallismaisemassa Tulosta Kerro kaverille
81_img.jpgJoitakin aikoja sitten Helsingin Sosialidemokraatit ry:n kotisivuilla käytiin monipuolinen ja osin räväkkäkin keskustelu Katajanokan kanavaterminaalin aluetta koskevasta asemakaavan muutoshankkeesta, ns. hotellihankkeesta. Hanke siirtyi kaupunginhallitukselta valtuuston päätettäväksi niukoin hyväksymissuosituksin. Käyty julkinen keskustelu on osoittanut sen, että hankkeesta on melkein yhtä monta mieltä kuin miestä ja naistakin.
 
Asukkaiden mielipiteet vaikuttavat Tulosta Kerro kaverille
36_img.jpgToimittaja Katriina Pajari kehoitti äitejä ja isiä lopettamaan valittamisen koulujen lakkauttamisesta. Hänen mukaansa aiheeton älämölö vain siirtää ikäviä päätöksiä vuosilla eteenpäin (HS 27.3.).
 
Asukkailla on oikeus lausua mielipiteensä ja pyrkiä vaikuttamaan päätöksentekoon. Tämä on keskeinen osa demokraattista päätöksentekojärjestelmäämme.
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 1 - 3 / 26
Helsingin Sosialidemokraatit ry, Säästöpankinranta 6 C 5 krs., 00530 Helsinki, Puh. (09) 7089 620, Puh. (09) 7089623, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.